Myydään hyvämaineisen pizzerian liiketoiminta Lapissa

Pizza-Paikka a’lariesto

Myydään hyvämaineinen, menestyvä pizzeria Lapissa. Pizza-Paikka á la Riesto sijaitsee Sodankylän keskustassa, erinomaisella liikepaikalla. Pizzeria on toiminut vuodesta 1990 lähtien ja vakiinnuttanut asemansa sekä paikallisten että matkailijoiden sydämissä. Pizzerian ulosmyynti on säilynyt muuttumattomana läpi koko korona-ajan, joten viime vuoden liikevaihto pysyi lähes ennallaan. Olemme jo vuosia määrätietoisesti panostaneet niin tasaiseen laatuun kuin myös osaamiseen, joten liikevaihto on kasvanut lähes kolminkertaiseksi alkuajoista.

Pizzeria on viihtyisä ja moderni. Asiakaspaikkoja salissa on 54, jonka lisäksi 10 hengen kabinetti mahdollistaa tilaisuudet ja kokoukset suuremmallekin seurueelle. Terassilla 24 asiakaspaikkaa.  Ravintola toimii 175 m2 vuokratiloissa keskellä Sodankylää paikalla, jossa on toiminut pizzeria jo yli 30 vuotta. Toiminnan pyörittäminen nykyisellä tasolla vaatii n. 5-6 hengen työpanoksen. Kaupassa siirtyviä työntekijöitä ei ole.

Hyvä, uskollinen asiakaskunta, joka koostuu sekä paikallisista että matkailijoista. Pizzapasseihin perustuva kanta-asiakasohjelma houkuttelee ruokailijat yhä uudelleen ravintolaan. Läheiseltä Kevitsan kaivokselta ja lähivuosina avattavalta Sakatin kaivokselta erinomainen ja kasvava asiakasvirta. Lisäksi matkailijoiden määrä on kasvussa, sillä Sodankylän läheisyydessä on laskettelukeskuksia ja loistavat ulkoilu- ja erämaastot. Kalastus, vaellus ja luontomatkailu mahdollistavat toiminnnan kehittämisen sekä tarjoavat mukavia vapaa-ajan mahdollisuuksia myös uudelle yrittäjälle.

Myydään liiketoimintakauppana, johon sisältyy vuokraoikeus, laitteet, kalusteet ja vaihto-omaisuus. Tässä heti valmis, erinomainen yritys jatkajalle.

Ota yhteyttä ja tule ihastumaan!

Sodankylä, Lappi, Suomi

Pizzeria

Liikevaihtoluokka 500 000 € – 600 000 €

Verkkosivu: http://www.pizzapaikka.fi/

pizza-paikka-sodankyla

Ota yhteyttä yritykseen

Tai soita:

040 7222 910

Selaa muita myytäviä yrityksiä: