Kelokasi

Kelokasi on Sodankylässä toimiva lahjatavara ja lankapuoti, jonka valikoimasta löytyy paljon muutakin kauppatavaraa. Yhtiön toiminta on jakautunut kahteen kokonaisuuteen; omassa Sodankylän keskustassa olevassa liikekiinteistössä tapahtuvaan lahjatavara- ja lankapuotitoimintaan sekä vuokratiloissa tapahtuvaan Lapin jalopuusta, kelohongasta valmistettavien korkealaatuisten tuotteiden valmistukseen ja myyntiin. Yhtiö työllistää yrittäjän lisäksi kokopäiväisesti yhden työntekijän. Yhtiön liikevaihto on 200.000 – 300.000 euron luokassa vuodesta riippuen.

Yritys tarjoaa pariskunnalle oivallisen tavan siirtyä yrittäjyyteen. Yrityksessä valmis kassavirta ja asiakaskunta, sekä kohde tarjoaa monia kehittämisen mahdollisuuksia joihin nykyinen yrittäjä ei ole tarttunut. Kauppa toteutetaan liiketoimintakauppana ja voidaan palastella omiksi kokonaisuuksiksi. Oman kelohonkatuotannon osalta tuotanto ei vaadi sellaista erityisosaamista, jota nykyinen yrittäjä ei kykenisi opettamaan. Jos sinulla kiinnostaa yrittäjyys Sodankylässä, ole yhteydessä Johannekseen tai suoraan Kariin ja keskustellaan kohteesta tarkemmin. Autamme sinua rahoituksen järjestelyssä, uuden liiketoiminnan suunnittelussa että mahdollisten tukien selvittämisessä (starttiraha, muut tuet) sekä tarvittaessa valmennamme sinusta yrittäjän mikäli tarvitset tukea toimintasi alkutaipaleelle.

Sodankylä, Lappi, Suomi

Lahjatavarapuoti

Verkkosivu: https://www.kelokasi.fi/

kelokasi

Ota yhteyttä myyjän edustajaan

Tai soita:
040 684 5741

Selaa muita myytäviä yrityksiä: